Maahanmuuton myötä myös ortodoksisten oppilaiden kulttuuritaustat ovat moninaistuneet. Valtaosa
oppilaista tulee Venäjältä, mutta heitä on muuttanut myös kaikkialta Itä-Euroopasta,
Kreikasta, Bulgariasta, Romaniasta, Georgiasta, Serbiasta ja Virosta.
Ortodoksisilla oppitunneilla on oppilaita myös Etiopiasta, Eritreasta ja
muualta Afrikasta.
Kun sain ensimmäisiä
afrikkalaisia ortodokseja oppitunnille, havaitsin, että ainoa tuttu asia
Suomessa heille oli ortodoksinen kirkko ja ortodoksisen uskonnon tunti. Lapset
odottivat koko viikon ”omaa tuntia”. Kaikki muu olikin sitten vierasta, ruoka,
talvi ja pimeys. Osa lapsista kutsui minua äidiksi. Järjestelin heille myös
koulun ulkopuolisia asioita, ja toimin viestin viejänä muille opettajille.
Tunsin, että he luottivat minuun enemmän kuin muihin, sillä edustin samaa
kulttuuria kuin he eli ortodoksisuutta. Islamin opettaja toimii kouluissa
yleensä vielä enemmän oppilaiden luottoihmisenä. Uskonnon opettaja selvittelee
kulttuurisyistä johtuvia väärinkäsityksiä ja ongelmia.
Maahanmuuttajat tulevat
usein maista, joissa uskonnolla on suurempi näkyvyys kuin Suomessa.
Kreikkalaiset perheet ihmettelevät sitä, miten pääsiäisyö ei näy lainkaan
kaupungeissa ja kaikkialla on hiljaista. Ihmetyksen aihe on myös se, miksi
Suomessa pääsiäiskoristeet kannetaan pois, kun pääsiäinen alkaa? Juhlakausihan
on pitkä.
Albanialainen poika joskus
ihmetteli, miksi suomalaiset eivät käy kirkossa? Kysymyksen ymmärtää, jos
ihminen tulee maasta, jossa kirkossa käyminen oli lain mukaan kiellettyä.
Albania oli pitkään maailman ainoa maa, joka oli virallisesti ateistinen ja
uskonnot olivat lailla kiellettyjä.
Helsingin Sanomat uutisoi
17.12.2017 kuinka kristinusko hiipuu Euroopassa. Lehden mukaan se ei katoa,
mutta ihmiset maallistuvat ja laiskistuvat käymään kirkossa. Jos matkustaa
idässä, ortodoksisen kristillisyyden valta-alueella, voi huomata, että
kristillisyys voi hyvin. Kreikassa ja Kyproksella kirkot ovat sunnuntaisin täynnä.
Venäjällä kirkkoja rakennetaan lisää kaiken aikaa.
Olen kuullut ihmettelyä,
miten Venäjän ortodoksisuus ei kadonnut pitkän kommunistisen kauden aikana ja
vainojen seurauksena. Stalinin vainoissa surmattiin yli 7000 piispaa, pappia,
munkkia ja nunnaa. Valtavaan Venäjään jäi vain kourallinen kirkollista
hierarkiaa ja luostareiden asukkaita.
Ortodoksisuutta pitivät yllä
babuskat, vanhat naiset ja tapakulttuuri. Ortodoksisuus eli yleisessä
elämänmenossa. Blinejä syötiin ennen suuren paaston alkua kuten ennenkin. Mummot
opettivat ristinmerkin teon ja sen, kuinka kirkoissa käyttäydytään. Rajakarjalassa
vanhat naiset toimittivat kasteet, hautaukset ja häät, kun pappeja ei ollut.
Jos mummoilta kysyi tapakulttuurin perusteita, vastaukseksi sai, että ”näin on
aina toimittu”. Tavat kannattelivat, tieto katosi. Kun rautaesirippu kaatui,
havaittiin, että ortodoksisuus oli vahvana olemassa pitkälti tapakulttuurin
ansiosta.
Ortodoksisuus on ruumiin uskonto.
Me mm. suutelemme ikoneja, kumarramme, polvistumme, otamme vastaan öljyvoitelun
ja käymme jopa jääkylmässä avannossa talvella, kun on Kristuksen kasteen juhla.
Myös koulun uskonnonopetuksen pedagogiikassa tämä näkyy. Kulttuuriset asiat
ovat tärkeitä. Venäjällä tapakulttuuri piti uskonnon pinnalla kansan
keskuudessa kommunistisella ajalla. Juutalaiset sanovat myös, että
tapakulttuurista kiinni pitäminen on auttanut heitä vaikeina aikoina.
Oman uskonnon opetus
tarjoaa mahdollisuuden opiskella asiantuntevan opettajan johdolla omaa
kulttuuria ja uskontoa. Oman tapakulttuurin kautta ymmärrämme muiden uskontojen
tapoja, kuten miksi muslimi polvistuu tai juutalainen pitää kiinni omasta
juhlaperinteestään.
Kommentit
Lähetä kommentti