Oman uskonnon opetus on muuttunut niistä ajoista, kun itse aloitin islamin opettajana vuonna 1997. Minulla ei ollut vielä tuolloin pätevyyttäkään, mutta sen hankin vuosien mittaan. Monet näkevät vuoden 2003 uskonnonvapauslakiuudistuksen ja samaan aikaan tapahtuneen opetussuunnitelman muutoksen merkittävinä – luovuttiinhan tuolloin tunnustuksellisuudesta ja siirryttiin oman uskonnon opetus -käsitteeseen. Uskonnonopetuskin luonnollisesti kehittyy opetussuunnitelman ja muuttuvan koulun mukana; viimeisin muutos tapahtui vuonna 2016 uusien opetussuunnitelman perusteiden tultua voimaan.
Suomen mittakaavassa vähemmistöuskonnon – pienryhmäinen-termi ei ota huomioon, että islamin ryhmäkoot ovat usein isoja – opettaminen on ollut monessa mielessä raskasta aina 2000-luvun alkuvuosista asti. Pieni, mutta vaikutusvaltainen ja äänensä kuuluville saava joukko on vähätellyt työtämme julkisuudessa ja osa käytetyistä argumenteista on ollut paikkansapitämättömiä. Islamin opetus on ollut se, jota vastaan on eniten hyökätty. Tämä nivoutuu selkeästi muuhun islam-kritiikkiin, jossa on mukana paljon ennakkoluuloja ja jopa pelkoja sekä niitä ruokkivaa tietämättömyyttä. Mitä tulee islamin opettajan muodolliseen kelpoisuuteen, se on ollut Suomessa mahdollista saada vasta vuodesta 2007 alkaen. Tämän jälkeen pätevien islamin opettajien määrä onkin vuosittain kasvanut.
Oman uskonnon opettajan työ on kiertävän opettajan työtä. Kaupungeista ja tuntimääristä riippuen opettajilla on eri määrä kouluja, joissa he viikon mittaan opettavat. Opettaja saattaa mennä yhtäkin tuntia varten yhteen kouluun. Tämä lisää päivän pituutta, sillä työjärjestykseen pitää jättää tilaa siirtymille.
Oman uskonnon opettajat opettavat hyvin heterogeenisiä ryhmiä. Vielä tänäkin päivänä myös pääkaupunkiseudulla on ryhmiä, joissa on monta eri vuosiluokkaa samassa ryhmässä. Paitsi että tällainen on opettajalle enemmän kuin haastavaa, ei opetussuunnitelman noudattaminen kaikilta osin ole mahdollista. Jotain jää väistämättä pois. Islamin opetusryhmissä on erityisen tuen tai tehostetun tuen oppilaita enemmän kuin muiden uskontoryhmien opetuksessa. Ryhmäkoot ovat useimmiten suurempia kuin muissa oman uskonnon opetuksen ryhmissä. Lisäksi opetan ryhmiä, joissa yleensä yli 90 prosentilla oppilaista suomi ei ole äidinkieli. Ryhmissä on myös oppilaita kummastakin islamin pääsuuntauksesta: sunnalaisia ja shiialaisia. Näiden pääsuuntausten sisällä on luonnollisesti suuren maailmanuskonnon kyseessä ollessa monenlaisia näkemyksiä. Viime vuosien eri syistä johtuva maahanmuutto näkyy myös ryhmissä.
Oman uskonnon opettajan työn käytännön raamittajana toimivat myös opetustilat. Emme saa aina kouluilla käyttöömme sopivia opetustiloja ryhmää ajatellen. Tietotekniset välineet eivät ehkä jollakin koululla toimi useampaankaan viikkoon tai on selvitettävä miten oppilaat voivat käyttää välineitä tunneilla.
Islamin kuten muidenkin oman uskonnon opettajien työn ulkopuolisena rasitteena on sekin, että edellä kerrottuja ongelmia käytetään perusteena vaatia opetuksen lakkauttamista. Haasteita pitää ratkaista, mutta viime vuosien säästöt ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että tilanne on monta vuotta jatkunut suunnilleen samanlaisena. Kaipaisimme työrauhaa ja mahdollisuutta kehittää opetustamme uuden opetussuunnitelman linjausten mukaisesti. Koulun uskonnonopetuksessa keskeistä on tukea oppilaan omaa ajattelua suhteessa uskontoonsa ja tarjota välineitä ymmärtää sekä oman uskonnon moninaisuutta että muita uskontoja.
 |
Isra Lehtinen on valtiotieteiden maisteri, peruskoulun ja lukion islamin lehtori. Hän on ollut 1990-luvun lopulta saakka mukana erilaisissa uskonnonopetusta käsittelevissä työryhmissä, mm. opetussuunnitelmatyössä, opetuksen kehittämisessä ja oppimateriaalin valmistamisessa.
Kommentit
Lähetä kommentti