Mitä on uskonnon opetus?
Uskonnon opetus sanana kuvaa jopa meille uskonnon opetuksen parissa työskenteleville eri asioita. Kysynkin, mikä on uskonnon opetuksen tavoitteena. Se on laaja yleissivistys omasta uskonnosta, ajattelutaitojen kehittyminen myös hengellisissä aiheissa ja identiteettiin liittyviin kysymyksiin vastauksien etsiminen. Kyllä, sana identiteetti on mainittu. Valtaväestön on välillä vaikea nähdä, mitä on identiteetti, kun kukaan ei sitä omassa arjessa kyseenalaista.
Avaan omaa lähestymistapaani esimerkillä. Kristityt ystäväni ovat viettäneet pääsiäistä, kristillisen kalenterin suurinta juhlaa. Kirkollisena juhlapyhänä useimmilla päivät ovat vapaita ja kaupasta saa ostettua pääsiäiseen liittyvää: on mämmiä, lammasta, suklaamunia ja hengellistä ohjelmaa. Kun kesäkuun puolessa välissä vietän perheeni kanssa ramadan-kuukauden päätösjuhlaa, id al fitriä, kaupoissa ei ole saatavilla id-koristeita tai juhliin liittyviä erikoisherkkuja. Jopa se, että vanhempi hakee päivää lomapäiväksi, ei saa tukea yhteiskunnalta. Koko juhlatunnelman luominen on oman perheen ja oman yhteisön hartioilla. Pahimmassa tapauksessa juhlapaikan vieressä on mielenosoittajia islamisaatiota vastustamassa. Meidän rukoushuoneemme ovat piilossa valtaväestön katseilta. Tämä on vähemmistöuskonnon edustajan arkea.
Nykyisen mallinen uskonnon opetus antaa vähemmistölapsille tärkeän viestin. Valtio hyväksyy ja tukee oman uskonnon akateemista opiskelua, mikä haastaa elämästä suomalaisen yhteiskunnan jäsenenä. Se vastaa kysymyksiin, joihin vanhemmat eivät pysty vastaamaan laaja-alaisesti ja se on akateeminen oppiaine. On syrjintää, että puhutaan uskonnon opetuksen typistämisestä uskonnollisille yhdyskunnille. Oman yhdyskunnan uskonnon opetuksen tavoitteena on kasvattaa esimerkiksi hyviä muslimeita, Tavoitteena ei ole esimerkiksi ajattelutaitojen kehittyminen tai oman uskonnon moninaisuuden tuntemus. Erityisesti, kun vähemmistöjen voimavarat kuluvat arjesta selviytymiseen, ne eivät riitä oman opetuksen kehittämiseen.
Onko kaikilla oman uskonnon oppimäärillä sama tavoite, vaikka osa elää enemmistönä ja osa vähemmistönä? Mikä on demokraattisen valtion lähestymistapa vähemmistökysymyksiin? Ihmisoikeuksiin kuuluu uskonnollinen vakaumus ja sen harjoittaminen. Lasten oikeuksien sopimuksessa Suomi on allekirjoittanut lapsen oikeuden oppia omasta uskonnosta. Mikä on sen parempaa kuin että se voi tapahtua koulussa? Tai se, että kouluihin palkataan opettajia, joilla on aineenhallinta oppilaan omasta uskonnosta. Millainen voimavara se voikaan olla vähemmistöille, että opetuksen kehittäminen haastaa opettajia uusiin tapoihin ajatella ja opettaa omaan oppiainettaan? Tämän merkitys aukesi minulle, kun jouduin ottamaan yhteyttä Ruotsissa asuviin islamin opettajiin. He opettavat uskonnollisissa kouluissa, jonka opetus vastaa Suomessa yhdyskunnan opetusta. Halusin käydä keskustelua heidän kanssaan Koraanin ruotsinnoksesta. En saanut keskustelua käyntiin, koska islamin opettajilla ei ole tapana lähestyä kriittisesti ruotsinnosta opetuksessaan. Jäin ilman keskustelukumppania. Sen sijaan suomalaiset kollegani ymmärsivät kysymykseni heti. Voisiko olla, että suomalainen uskonnonopetuksen malli on tehnyt meistä oman uskonnon opettajista itsenäisiä ajattelijoita ja opetuksen kehittäjiä?
On lapsellista asettaa kaikki tämä yhdenvertaisuutta tavoitteleva malli hankalan oppilaan asemaan. On pula kelpoisista opettajista, työjärjestyksessä on haasteensa, ja kysymys siitä, saako oppilaan vakaumusta edes kysyä. Vähemmistöjen tarve kuulua osaksi joukkoa julkisessa tilassa on suurempi kuin enemmistöllä, jonka ei tarvitse edes pohtia kaiken sen yhteiskunnallisen tuen myötä omaa uskonnollista identiteettiään. Me vähemmistöjen edustajat emme saa kaupallista buustia juhlapyhiimme, emmekä pitkiä uskonnollisia vapaita. Antakaa siksi meidän edes näkyä ja kuulua akateemisessa maailmassa oman uskonnon kautta.
Suaad Onniselkä
Johtava opettaja
Oman uskonnon opetuksen kehittäjä ja islamin opetuksen oppikirjasarjan koordinaattori
Kommentit
Lähetä kommentti