”Mistä tuut, minne meet uskonnonopetus?” – Uskonnonopetuksen muuttunut rooli

Vielä joitakin vuosia sitten uskonto, kirkko ja kirkollisuus oli näkyvä osa suomalaista yhteiskuntaa. Evankelis-luterilaiselle ja ortodoksiselle kirkolle on annettu lainsäädännönkin mukaan valtiokirkon asema. Vaikka uskontojen rooli on tämän päivän Suomessa näennäisesti vähentynyt ja ne on erotettu maallisesta hallinnosta, on niillä tosiasiassa erittäin näkyvä ja merkittävä rooli jokaisen suomalaisen jokapäiväisessä elämässä. Suomen lipussa on risti. Suomi hiljenee joulunpyhiksi ja suuri osa suomalaista kuuntelee joulurauhan julistuksen, jos ei uskonnollisista, niin perinteisistä syistä. Samoin on laita pääsiäisen kanssa mämmeineen ja suklaamunineen. Sunnuntai on edelleen pyhäpäivä vaikka kaupat ovatkin auki 24/7.

Suomi on sekä pysynyt samana että muuttunut. Luterilaisten ja ortodoksien lisäksi Suomessa on lähes pari sataa vuotta asunut niin juutalaisia kuin muslimejakin, katolisista puhumattakaan. Kristillisten kirkkokuntien sisällä on jo pitkään ollut monia erilaisia ryhmiä ja traditioita. Toisaalta Suomeen on muutaman viimeisen vuosikymmenen aikana tullut runsaasti uusia maahanmuuttajia omine uskontoineen, tapoineen, ruokineen ja kielineen.

Uskonnonopetus on kuitenkin pysynyt samana muuttuneesta tilanteesta huolimatta. Tai ei oikeastaan itse uskonnon opetus, vaan koulujen, paikallisten koulupäättäjien ja yhteiskunnan näkemys uskonnon opetuksesta ja sen roolista. Tietysti ajatuksissa ja asenteissa on runsaasti paikallisia ja koulukohtaisia eroja. Toisissa kunnissa ja kouluissa mennään oppilaat ja pedagogiikka edellä, toisissa valitettavasti perinteet ja raha edellä. Maan tärkeimmästä opetusviranomaisesta, Opetushallituksesta, asia ei ole kiinni. Se on kiitettävästi huomioinut ja tukenut muuttuvaa tilannetta ottamalla valtionkirkkojen ohella muidenkin uskontojen opettajat tekemään uusia opetussuunnitelmien perusteita, kouluttamalla opettajia ja kustantamalla uutta monipuolista ja taloudellisesti jonkun mielestä kannattamatonta oppimateriaalia.

Ongelma on valitettavasti usein opetuksenjärjestäjissä – raha puhuu. Tietysti se on jossain määrin ymmärrettävää, muttei silloin, kun rahaa käytetään tekosyynä eri uskontojen yhteisopetukselle.

Jotkut tahot puolestaan pelkäävät koko uskonnon opetuksen aseman olevan vaarassa suomalaisissa kouluissa. Kokonaisuuden pelastamiseksi ollaan valmiita uhraamaan siitä osa eli pienemmät uskonnot. Siis ne uskonnot, joita opetetaan pienemmälle määrälle oppilaita. Katolilaisuutta, islamia, hindulaisuutta ja buddhalaisuutta tuskin voidaan maailman mittakaavassa kutsua pieniksi uskonnoiksi.

Koko oppiaineen kannalta pitäisi muuttuneessa tilanteessa tehdä juuri päinvastoin. Tulisi ymmärtää, mikä merkitys uskontojen opetuksella on. Katsomusten dialogitaidot ovat tärkeä taito sekä kotoutumisen että yhteiskuntarauhan säilymisen näkökulmasta. Dialogia on mahdoton käydä, jollei ensin tunne riittäväsi omaa katsomustaan. Työnjako uskontojen itsensä antaman tunnustuksellisen opetuksen ja koulujen antaman uskonnon uskontotietoon ja uskontokulttuuriin perustuvan opetuksen välillä on toimiva. Tämä malli toimii vain silloin, kun kaikki uskonnot saavat saman määrän opetusta. Nyt tilanne on alussa esitetyistä syistä vinoutunut. Vaikka Suomi valtiona toimii sekulaaristi, näkyvät kristinuskon perinteet suomalaisessa arjessa kansalaisen uskonnosta riippumatta. Pienryhmäiset uskonnot ovat jo nyt takamatkalla.

Oman uskonnon opetuksen säilyttäminen ja sen aseman varmistaminen ja vahvistaminen on tärkeää paitsi uskontoihin kuuluvien lapsien ja nuorten perusoikeuksien kannalta myös koko Suomen yhteiskunnan kehittymisen kannalta. Oman uskonnon opetuksessa voidaan parhaalla pedagogisella osaamisella yhdistää uskontojen omien tapojen ja kulttuurien tavat suomalaiseen tapaan ymmärtää erilaisia katsomusperinteitä ja suomalaista arvomaailmaa kunnioittaen molempien näkemyksiä, tapoja ja arvoja.

Daniel Weintraub on juutalaisaineiden opettaja Helsingin Juutalaisessa Yhteiskoulussa. Väliin on mahtunut apulaisrehtorin ja rehtorin pestit sekä jäsenyys OPH:n uskonnon ops-ryhmän jäsenenä. Hän on ohjannut opettajaksi opiskelevia ja laatinut juutalaisuutta ja holokaustia koskevaa oppimateriaalia.